Kokkolalainen Silpa Kinnunen on lähtöisin yrittäjäperheestä. Vaikka yrittäjyyden haasteet ja yrittäjäarjen monet sävyt ovatkin hänelle tuttuja, on hänen sisällään silti jo pitkään kytenyt haave oman yrityksen perustamisesta.
Vuonna 2018 Kinnunen valmistui taloushallinnon merkonomiksi. Ennen valmistumistaan hän oli tehnyt erinäisiä kaupan alan töitä sekä työskennellyt asiakaspalvelutehtävissä. Valmistuttuaan hän sai kesätöitä ruokakaupasta, mutta tiedossa oli, etteivät työt jatku kesän jälkeen.
– Hain kesän aikana alani avoimiin työpaikkoihin, tuloksetta. Siinä vaiheessa oli hyvä muistella äidin antamaa neuvoa: töitä saa vain tekemällä töitä.
Niinpä Kinnunen tarttui työpaikkailmoitukseen, jossa etsittiin henkilökohtaista avustajaa.
– Sain tuon työpaikan Deboralta, ja parin viikon päästä sain kuulla, että toimistolla oli tarve toimistotyöntekijälle. Myöhemmässä vaiheessa työnkuvaa laajennettiin taloushallinnon työtehtävillä, ja aika pian minulla olikin jo vakituinen työsopimus allekirjoitettuna. Sain siis oman alan töitä mutkan kautta. Olen työskennellyt Deboralla, jonka Mehiläinen sittemmin osti, jo yli kuusi vuotta.
Yrittäjyyshaaveet ovat vuosien varrella aika ajoin nostaneet päätään, ja odottaneet hyvää liikeideaa. Se heräsikin kuin sattuman kaupalta, kun Kinnunen ryhtyi noudattamaan viljatonta ruokavaliota, eikä löytänyt kaupoista sopivia tuotteita syötäväksi.
”Aloin leipomaan itse, kun kaupasta ei löytynyt. Huomasin miettiväni saman tien, että ”tämähän on niin hyvää, että tätä voisi vaikka myydä”.
Niinpä Kinnunen ryhtyi leipomaan tuotteita myytäväksi asti, ja kauppasi niitä Rekon kautta.
– Mietin pitkään, miten saisin piirakoita eteenpäin kuluttajille. Viime syksynä kävin selailemassa Centria ammattikorkeakoulun verkkosivuja, ja huomasin siellä mainoksen Tervatynnyri-pitchauskilpailusta. Päätin hakea, jotta saisin ideaani työstettyä eteenpäin.
Kinnunen pääsi esiraadin arvioinnin jälkeen viime marraskuussa järjestettävään finaaliin, ja niinhän sieltä napsahti voitto yksityishenkilöiden sarjassa.
– Osallistumisen myötä tuli oikeasti tutkittua kohderyhmää, kilpailijoita ja markkinatilannetta. Tärkein kilpailusta saamani hyöty oli tuomariston mukanaan tuomat kontaktit, ja usko siihen, että tässä voisi oikeasti olla jotain. Ja olihan se ihan mieletön tilaisuus päästä kuuntelemaan asiantuntijoiden ajatuksia siitä omasta ideasta.
Kinnunen kannustaa osallistumaan Tervatynnyri-kilpailuun, mikäli haluaa haastaa omaa liikeideaansa.
– Kisaan osallistuminen ei ole leikkiä, mutta ei sitä kuitenkaan kannata liian vakavasti ottaa. Pitchaustilanne on tehty miellyttäväksi ja turvalliseksi. Etukäteen kannattaa hyvällä tavalla prepata ja haastaa omaa ideaansa vaikkapa ystävien avustuksella. Vaikka muiden mielipiteitä kuuntelisikin, kannattaa silti olla uskollinen omalle idealle.
Sitä on myös Kinnunen ollut, ja nyt kulissien takana tapahtuukin jotain erityisen jännittävää hänen Ruokaisa-nimiseen yritykseensä liittyen. Siitä ei Kinnunen kuitenkaan vielä voi kertoa tarkemmin. Unelmia kohti hän silti kertoo kulkevansa.